# 6 jakso: Kati Partanen – saan paljon enemmän kuin annan

Tässä jaksossa istahdin Kati Partasen sohvalle keskustelemaan hänen työstään Punaisen Ristin avustustyöntekijänä. Kati on yli viidentoista vuoden ajan kiertänyt kymmeniä avustuskohteita ympäri maailmaa. Kun hän kymmenvuotiaana näki avustussaattueen televisiossa ajavan auringonlaskuun syttyi liekki, joka ei vieläkään ole sammunut. Kati tiedostaa, ettei hän yksin pysty pelastamaan koko maailmaa, mutta jokainen takaisin jaloilleen autettu ihminen on askel kohti parempaa. Tässä sinulle meidän keskustelu Katin kanssa… ole hyvä!

Jakson kuva: Saara Mansikkamäki/ICRC

Kuuntele jakso käyttäen sovellusta (klikkaa kuvaketta):

  • Kati Partanen on Punaisen Ristin delegaatti, eli avustustyöntekijä. Punaisella Ristillä on paljon eri alojen ammattilaisia delegaatteina
  • Punaisen Ristin kansainvälisistä toimijoista komitea (ICRC) työskentelee selkkausalueilla ja liitto (IFRC) työskentelee luonnononnettomuuksien keskellä. Kati on työskennellyt molempien toimijoiden keikoilla.
  • Kati on ollut Etelä-Sudanissa mukana evakuointilennoilla, jossa pahiten vammautuneet siirretään ensin
  • Kati kokee olevansa parhaimmillaan, kun hän voi hoitaa ihmistä kokonaisuutena (fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista puolta)
  • Katilla syttyi kipinä toimia avustustyöntekijänä, kun hän kymmenvuotiaana näki televisiossa Punaisen Ristin avustussaattueen
  • Kati päätyi delegaatiksi toimittuaan ensin Jyväskylän ensiapuryhmässä
  • Nelilapsisen perheen vanhimpana lapsena Kati oppi hoivaamista jo lapsena
  • Lukeminen ja lenkkeily sekä erityisesti luonnossa ja kesämökillä oleminen auttavat Katia palautumaan ja rentoutumaan
  • Keskustelemme siitä, minkälaista on palata komennukselta Suomeen rauhan keskelle ja ihmisten pariin, jotka eivät voikaan ymmärtää sitä mitä olet kokenut. Kati kuitenkin mielellään kertoo kokemuksistaan ja jakaa tarinaansa. Tämä myös auttaa häntä ”puhumaan itseään ulos” kokemuksista
  • Kati kertoo, että hänen työnantajansa on suhtautunut erittäin hienosti hänen työskentelyynsä delegaattina
  • Kati muistelee, kuinka hänen luokseen tuli perhe Mosulista, jotka olivat joutuneet kemiallisen hyökkäyksen kohteeksi
  • Kenian Lokichogiossa sijaitseva Lopiding sairaala oli Katin ensimmäisen ulkomaan avustusmatkan kohde. Sairaalasta on vuonna 2005 kuvattu myös elokuva nimeltä War Hospital.
  • Kati kertoo, kuinka hän auttoi Haitissa pienen pojan jaloilleen tarjoamalla hänelle kenkänsä
  • Kati käyttää usein sadutusta lapsipotilaiden kanssa. Hän kertoo muutaman hänelle erityisesti mieleen jääneen esimerkin
  • ”En pysty koko maailmaa pelastamaan, mutta jos voin edes kahta ihmistä auttaa ja he kotiutuvat ja pääsevät takaisin elämään, niin olen tehnyt oman osuuteni”
  • Lapsille ilmapallot ovat erityinen ilon aihe ja niitä Kati aina vie mukanaan avustuskeikoille
  • Sellaiselle ihmiselle, joka haluaa auttaa Kati sanoo, että Suomessakin voi auttaa monella tavalla, kuten osallistumalla esimerkiksi keräyksiin tai ystävätoimintaan, mutta myös maailmalle lähtijöitä tarvitaan aina
  • Keskustelemme ihmisen tarpeesta löytää elämälleen tarkoitus ja tässä yhteydessä sivuamme mm. logoterapiaa
  • Jos mitään rajoittavia tekijöitä ei olisi, niin Kati perustaisi Afrikkaan orpokodin
  • Keskeinen viesti kuulijoille on, että muistamme olla kiitollisia meitä ympäröivästä rauhasta, joka on kaiken perusta
  • Kati suosittelee kirjana Aki Hintsan Voittamisen Anatomiaa ja elokuvana lotan tarinan kertovaa elokuvaa Lupaus
  • Katille tulee mieleen Saara Mansikkamäki, kun mainitaan hyvä ihminen

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: