# 7 jakso: Marko Haukkamäki – onnistuminen on harjoiteltujen rutiinien toistamista

Onnistuminen on harjoiteltujen rutiinien toistamista tiukassakin tilanteessa. Tämän tietää tämän kertainen vieraani Markko Haukkamäki, joka toimii tällä hetkellä ilmavoimien pioneeriupseerina. Marko on tehnyt puolustusvoimissa merkittävää uraa räjähteiden raivaajana ja kansan kielellä pomminpurkajana. Markon kanssa keskustelemme raivaamisen lisäksi arvovaltaan ja kohtaamiseen perustuvasta johtamisesta, rutiinien tärkeydestä ja elämässä oikealle polulle ajautumisesta. Tässä […]

# 6 jakso: Kati Partanen – saan paljon enemmän kuin annan

Tässä jaksossa istahdin Kati Partasen sohvalle keskustelemaan hänen työstään Punaisen Ristin avustustyöntekijänä. Kati on yli viidentoista vuoden ajan kiertänyt kymmeniä avustuskohteita ympäri maailmaa. Kun hän kymmenvuotiaana näki avustussaattueen televisiossa ajavan auringonlaskuun syttyi liekki, joka ei vieläkään ole sammunut. Kati tiedostaa, ettei hän yksin pysty pelastamaan koko maailmaa, mutta jokainen takaisin […]

# 5 jakso: Tiina Vainio – sanon mahdollisimman usein kyllä

Äiti Teresa on sanonut, että ”emme voi kaikki tehdä suuria tekoja, mutta voimme tehdä pieniä tekoja suurella rakkaudella”. Tämä asenne näkyy tämänkertaisen vieraani Tiina Vainion kaikessa tekemisessä. Hänen mutkaton asenteensa elämään on mahdollistanut sen, että hän on ehtinyt nuoresta iästään huolimatta toimia yrittäjänä, palkkatyöntekijänä, tapahtumajärjestäjänä ja hyväntekeväisyystyössä sekä äitinä. Tässä […]

# 4 jakso: Nana ja Juhana Simelius – on vain yhtä valoa

Tässä jaksossa teen poikkeuksen, kun keskustelen kahden ihmisen kanssa. Nana ja Juhan Simelius muodostavat kuitenkin erottamattoman tiimin pariskuntana, äitinä ja isänä sekä valokuvaajina. Heidän elämänasenteensa pohjautuu ihmisen kohtaamiseen ja yhteisöllisyyteen sekä yleiseen ihmisten kunnioittamiseen. Simeliukset ovat kuvanneet suomalaisia supertähtiä Antti Tuiskusta Teemu Selänteeseen ja huippumalleista tavallisiin tallaajiin. Kaikissa ihmisissä he […]

# 3 jakso: Vilma Luoma-aho – olen summa kaikkea sitä minkä keskellä ja kenen kanssa olen elänyt

Tässä jaksossa pääsin keskustelemaan Vilma Luoma-aho kanssa. Vilma on viestinnän johtamisen professori Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa. Vilman kanssa puhumme itsenäisyyspäivän tunnelmissa suomalaisuudesta ja Suomi-brändistä. Hän selventää mitä sosiaalinen pääoma tarkoittaa, minkälaista elämää meidän tulisi elää osana vaahtoyhteiskuntaa ja mikä on Whuffie ja missä sitä tarvitaan. Keskustelemme myös uran ja vanhemmuuden yhdistämisestä, […]

# 2 jakso: Arto Joensuu – jokainen heittäytyminen tekee tavalla tai toisella vahvemmaksi

Tässä jaksossa pääsin juttelemaan Arto Joensuun kanssa. Arto on suomalais-bolivialais-intialainen Orimattilassa syntynyt Tornion jälkeläinen, joka lapsena haaveili ammattilaisjalkapalloilijan ja lentäjän ammateista. Arton polku on kulkenut Espanjassa ja Boliviassa vietettyjen lapsuusvuosien jälkeen Nokian huipputiimistä Dubizzlen kansainväliseen start up ympäristöön Dubaihin ja sieltä edelleen Gamebookille ja Espooseen, jossa hän perheensä kanssa nykyään […]

# 1 jakso: Ville Kinaret – elämä tulee sellaisena kuin tulee

Ensimmäisessä jaksossa keskustelemme Ville Kinaretin kanssa. Ville on tunnettu radioääni, joka tällä hetkellä työskentelee Radio SuomiRockin aalloilla yhdessä juntajakollegoidensa Mikko Honkasen ja Shirly Karvisen kanssa. Tämän lisäksi Ville on perhestatuksen omaava muusikko, samoilija ja nyrkkeilyn harrastaja, joka stoalaisella elämänasenteellaan ottaa uusia paikkoja eksymällä haltuun. Villen kanssa juttelemme himankalaisuudesta, isänä olemisesta, […]